Pe 3.3.
Tämä kurssi vaikuttaa Ihan mielenkiintoiselta. Tänään mennään myöhemmin taidehalliin näyttelyyn ja sitä ennen luento. Puhuimme aluksi kurssin tavoitteista ja kävelemisestä. Tavallaan tarvitaan aikaa, että pääsee prosessoimaan tietoa. Esiteltiin termi hengailutietämys. Hengailutietämys nousee tapahtumaa rakentavien suhteiden (leikkisästä) kokeilun ja koettelun liikkeestä. Eli tavallaan tarvitaan aikaa olla, että voi tulla ideoita. Samalla tavalla meille annettu ennakkotehtävän teksti oli todella mielenkiintoinen ja siinä juuri liikkeestä sanottiin, että se auttaa tavallaan prosessoimaan ja semmoista aikaa, milloin voi tulla ideoita. Juuri tuo hengailu voisi olla hyvä termi.
Seuraavaksi meillä oli luento Riitta Harilta aiheesta Liike, aivot ja mieli. Luento oli todella mielenkiintoinen ja helppo seurata ja mieleen jäi monia asioita: Lliike on pomo, aistiminen, mukautuminen ja ajattelu palvelijoita. Muisti on, jotta toimittaisiin tulevaisuudessa mahdollisimman hyvin. Aistiminen ei pyri tekemään mahdollisimman todellista kuvaa, vaan palvella motoriikkaa. Oli esimerkki, miten yksisoluisilla eläimillä ei aistin informaatio ohjaa uloketta jolla syödään, vaan satunnaisuus. Seuraavaksi edetessä satunnaisesta ohjattuun, tarvitaan monta solua, joista osa erikoistuu aistimiksi ja sitten tarvitaan tarkkaavaisuus ja sitten käsitys itsestä ja sitten sosiaalinen valppaus. Jotta esim jokin ötökkä voi toimia, pitää olla tieto itsestä ja ympäristöstä. Hermoston tärkein tehtävä on koordinoida lihaksia. Aivoaktivaatiolla on vain yksi päämäärä, auttaa motorista koordinaatiota, tai ainakin evolutionaarisesta näkökulmasta asia on näin. Jos haluat pään tyhjäksi, niin kävele 100m 4 tunnissa, niin pystyt vain keskittymään kävelemiseen, etkä muuhun ajattelemiseen. Kun ollaan vuorovaikutuksessa toisen kanssa, niin ajattelu silmukat tavallaan synkronoituu. Synkronisaatio menee huonommin, kun on johtaja ja seuraaja, vaan kun sanotaan että tehkää yhdessä, niin menee todella sujuvasti samalla tavalla.
Lounaan jälkeen lähdimme käymään Helsingin taidehallissa Maija Blåfieldin näyttelyssä. Taidehalli oli kiva tila. Oli myös kiva auringonpaisteinen ilma. Itse en hirveästi innostunut näyttelystä. Muutamat valokuvista näyttelyssä olivat kyllä kivoja ja osa niiden selityksistä hauskoja. Pidin muutamista minimalistisista valokuvista, joissa ei välttämättä ollut ketään henkilöä, vaan ne vain ikuistivat rauhallisen hetken. Tuntui että jotenkin kuvista tuli heiman sellainen rauhallinen fiilis. Elokuvista osa oli hieman liian outoja omaan makuuni. on destruction and preservation elokuva oli yllättävän hieno ja vaikuttava ja pidin siitä ehkä eniten. Oli aika hienoa kameratyötä ja tarinankerrontaa. Myös metsä-elokuvassa oli hienoa kun se esitettiin neljällä eri näytöllä. The golden age ja Jos minut olisi haudattu kadunkulmaan olivat hieman liian outoja ja The Golden Agessa häiritsi erityisesti, kun kuva oli vain pieni reikä näytöllä. Oli silti ihan hauska ja jollakin tavalla inspiroiva kokemus käväistä näyttelyssä.
Pe 10.3.
Aamupäivästä meillä oli vieraana tuttu Arja Karhumaa, joka kertoi aiheesta epäluettava teksti ja aseeminen kirjoitus. Alussa Arja näytti niin sanotut basic scribbles, eli kuvia perus tuherruksista, joita lapset yleensä tekee. meidän tehtävänämme oli kirjoittaa niistä runo 6 minuutissa. Tämä oli hauska tehtävä ja itse innostuin kirjoittamaan runon juuston valmistuksesta, joskaan en ole varma onko juustossa kollageenia.
Kollageeni kiemurtelee.
Proteiinit halailee.
Tulee kuuma, vähän liian kuuma.
Epämukavaa
ja hiki nousee.
Närästää.
Mutta hei,
me muututaan.
Cool.
Namm!
Beatrice Warde on sanonut kirjassaan The Crystal Goblet, että periaatteessa typografian tulisi olla näkymätöntä, eli sen tulisi olla niin tavallista, että ei kiinnitetä huomiota siihen miten sanotaan, vaan mitä sanotaan. Luennosta jäi mieleen myös tosi hauska juttu, kun joku japanilainen taiteilija tai typografi oli laittanut hyönteiset kirjoittamaan musteella, kun ne kävelivät sen läpi ja sitten jättivät jälkiä. Tosi hauska juttu oli kyllä. Tästä tuli mieleen, että itse voisi kokeilla laittaa kasvien lehtiin jonkin mustejutun tai tussin ja sitten antaa niiden piirtää, kun ne liikkuu ja kasvaa päivän ja vuorokauden mittaan. Se voisi olla todella mielenkiintoista kyllä, vaikkakin se saattaisi myös olla haastavaa toteuttaa.
Iltapäivästä sitten aloimme työskentelemään ja tekemään harjoituksia. Tarkoituksena oli leikkiä ympäriinsä eri tekniikoilla, tehden epäluettavaa tai aseemista kirjoitusta. Innostuin aluksi läpikuultavasta paperista ja tein pienen zinen, johon kirjoittelin asioita niin että läpikuultavuuden takia syntyi kerroksellisuutta ja tuntui että rivit ikään kuin leijuivat kolmiulotteisessa tilassa. Sitten kun aloin leikkaamaan jotain paperia, huomasin että siitä tuli aika hauskoja palasia, joita voisi järjestellä erilaiseksi kirjoitukselta näyttäväksi massaksi. Tein tietoisesti, että väritin läpikuultavaa paperia mustaksi ja sitten rullasin sen ja leikkasin hyvin ohuiksi suikaleiksi. Sitten järjestin suikaleita pöydälle riveiksi ja sanoiksi. Huomasin,että kun siitä ottaa valokuvan ja hieman editoi kontrastia ja sitten tulostaa kuvan, niin siitä tuli hyvin mielenkiintoista, aivan kuin siveltimellä tai tussilla tehtyä jälkeä, mutta hyvin randomia. Pidin tästä ja kokeilin sitä lisää ja kokeilin sitä myös yksittäisillä sanoilla. Sitä voisi myös soveltaa performanssiksi tai muutenkin, kun nuo palaset liikkuvat ja voivat putoilla jne. Lopuksi innostuin kokeilemaan kirjoitusta jaloilla ja tussilla tai kynällä. Se oli hauskaa, vaikkakin vaikeaa saada siitä luettavaa, mikä olikin tehtävän kannalta hyvä ja jälki on mielenkiintoista ja aika hienoa. Tämä oli hauska kerta ja oli mukavaa päästä hieman irrottelemaan ja kokeilemaan vapaasti. Aseeminen kirjoitus on mielestäni mielenkiintoinen ja hauska konsepti ja oli kiva kuunnella Arjan luentoa kanssa.
Pe 17.3.
Päivän teemana oli kävely. Ekaksi juttelimme yhdessä miten kurssilla menee ja miltä tuntuu, sitten oli luento ja sen jälkeen menimme kävelylle Ruoholahteen ja Hietaniemeen. Luento oli aiheesta “kuvien liikutus” ja sen piti nykyvalokuvauksen historiaa opettava Harri Laakso. Luennolla käsiteltiin liikettä ja sitä miten se voi näkyä kuvissa tai videossa tai mtien sitä voidaan pysäyttää ja erilaista liikkeen dynamiikaa ja hyödyntämistä. Forssa ilmiö oli hauska pieni elokuva, jossa videomateriaalia oli käännetty ympäri, että kaikki kävelivät takaperin, mutta henkilö joka käveli takaperin oikeasti näytti, että oli ainut eteenpäin kävelevä. On hassua, että ensimmäinen kuva ihmisestä oli kun joku oli istunut pitkään kengänkiillotuspaikassa, ja kun oli pitkä valotusaika, niin hän oli ainut ihminen joka näkyi kuvassa, koska oli ollut paikallaan tarpeeksi pitkän ajan. Luennolla käsiteltiin myös sitä, miten leikitellään sillä, että eteneekö asia, eikö etene ja mikä on videon ja liikkeen ja still kuvan suhde, ehkä ei kuvan liike, vaan pysähtymine. Esimerkkinä voimme tulkita still kuvan joka on otettu jostakin tapahtumasta ihan eri tavalla, kuin videon tapahtuneesta. Lopussa Harri mainitsi elokuvaohjaajan Abbas Kiarostamin ja katsoimme lyhyen pätkän hänenelokuvastaan Close up. Itseasiassa tuosta pikku sneak peakista joka oli otettu Close upista, tykkäsin aika paljon. Tykkäsin siitä, että se eteni hitaasti ja oli kadulla ja keskittyi siihen paikalla olemiseen ja ympäristön tutkimiseen. Siitä tuli jollakin tavalla kiiretön ja elämästä nautiskeleva fiilis. Varsinkin kohtaus, jossa tölkki tai pullo vain vieri alas katua ja sitä kuvattiin aivan liian pitkään toi mieleen sen, miten vain seisoo kadulla bussipysäkillä ja odottaa bussia ja katsoo sitä, miten jotkut muut liikkuvat ja sähläävät tai jokin asia liikkuu tuulessa jne. Oli jotenkin tosi inspiroiva luento. Itse kun tykkään valokuvaamisesta, mutta tuntuu että nyt ei ole ollut aika oikein. Silloin kun oli koronakaranteeni ja olin Venäjällä ja ei saanut käyttää julkisia, niin tuli todella paljon käveltyä ja silloin tuli tehtyä todella hienoja kuvia. Niin sitä pitäisi harrastaa enemmän nykyäänkin. On vain vaikeaa löytää tarpeeksi aikaa. Sain myös idean, että pitäisi koota pieni kuvakirja noista Venäjällä ottamistani kuvista.
Lounaan jälkeen lähdimme Ruoholahtea kohti. Jakauduimme hieman epämääräisesti ryhmiin, mutta lopulta ne selkeytyivät. Lähdimme kuljeskelemaan kohti Lapinlahden lähdettä. Pohdimme matkalla hieman liikkumista. Aluksi harpoimme ja siitä saimme mieleen, että näytetään hölmäiltä ja että mitkä ovat rajat hölmön ja normaalin kävelemisen välillä ja miten koemme sen uhkaavaksi jos joku kävelee oudosti ja missä se hiuksenhieno raja menee. kokeilin kävellä hitaasti kanssa. Meillä oli hauskaa. Pääsimme Lapinlahden lähteelle ja siellä oleva talo oli hyvin mielenkiintoinen ja inspiroiva. Talo oli iso ja valoisa ja valaistui hienosti luonnonvalolla. Sieltä löytyi hauskoja tiloja joissa tuntui rakennuksen ikä ja myös joka ikkunalla olevat loputtomat, joskus heiveröisenkin näköiset viherkasvit olivat todella hauska lisä. Tila oli valokuvauksellisesti hyvin inspiroiva.
Aluksi minua harmitti kun en ollut ottanut kunnollista digikameraani mukaan, koska tämä päivä olisi ollut täydellinen kuvaamispäivä. Mukana oli kuitenkin aina repussa oleva pieni 60 luvulta peräisin oleva filmikamera. Päätin kokeilla ottaa puhelimella kuvia filmikameran etsimen läpi ja huomasin, että se antoi tosi hauskan optisen vääristymän ja värit ja valojen hehkun kuviin. Kuvia piti rajata paljonkin koska puhelimen kamera on niin laaja, mutta sekin vain lisäsi tunteeseen. Lopulta olin aika iloinen, että olin keksinyt uuden hauskan tavan ottaa kuvia joista tuli tosi vekkulin näköisiä. En olisi välttämättä keksinyt sitä jos digikamerani olisi ollut mukana. Jatkoimme sitten hautausmaan läpi Hietsuun. Hautausmaalla minua inspiroi paljon vanhat puut ja niiden rungot ja se miten näki että ne olivat kasvaneet siinä jo hyvin pitkään. Myös Hietaniemen paviljonki oli jännä paikka. Mielestäni tämä oli hauska päivä, vaikka päivän lopussa alkoi olemaan jo aika väsynyt kävelyn jälkeen ja lattialla istuttaeessa. Mutta tykkäsin kävelystä ja aamun luennosta ja löysin uusia hienoja paikkoja joihin voisin palata ja keksin uusia taiteellisen ilmaisun keinoja.
Pe 24.3.
Tänä perjantaina vuorossa oli retki Porvooseen. Saimme bussimatkalla ohjeet tehtävästä, jossa piti asettua jonkin kuvitteellisen henkilön saappaisiin ja etsiä jokin asia joka hämmästyttäisi, ilahduttaisi ja jokin kolmas asia. Vaihdoimme siis henkilöitä muiden kanssa ja minulle tuli henkilöksi luolamies. Tutkin siis Porvoon keskustaa luolamiehen silmin. Oli hauskaa lähteä retkelle vähän kauemmas kampukselta ja bussimatkassa oli hauskalla tavalla jotain mikä muistutti ala- tai yläasteesta. Porvoon keskusta on nätti paikka, vaikkakaan päivän ilma ei ollut kaikista imartelevin. Kaikki oli harmaata ja märkää, mutta oli kivaa pyöriä ympäriinsä pikku ryhmässä. Luolamiehen näkökulmasta hämmästyttävää oli jättimäinen kirkkorakennus, sekä iso pakettiauto. Ilahdusta toi räikeä vihreä spraymaali rakennusmerkinnöissä, sekä jonkun tekemät graffitit. Kolmas asia joka löytyi oli oma luola(mainen tila) sillan alta.
Luolamieheen vaikuttaneita asioita
Kävelyretken jälkeen suuntasimme Kaisa ja Christoffer Lekan luokse. Heillä oli hieno ja mielenkiintoinen omaperäinen koti ja ruoka oli todella hyvää. Olin ihan ihmeissään, että kuinka he jaksoivat tehdä kaikille meille syötävää ja vielä niin paljon kaikkea erilaista. Istuimme syömässä yläkerrassa ja ruuan jälkeen muut liittyivät seuraamme ja Kaisa ja Christoffer pitivät meille luennon heidän työstään ja teeseistään. Heitä oli hauskaa ja miellyttävää seurata, vaikka juuri syöty hyvä ruoka alkoikin jossain vaiheessa väsyttämään. Mutta opin paljon heidän kertomuksistaan ja neuvoistaan. On hämmästyttävää, miten he jaksavat pyöräillä niin paljon ja kaikenlaisissa olosuhteissa. Oli myös hienoa, miten he todella soveltavat liikkumista inspiraation saamiseen ja taiteellisen työn tekemiseen. Oli todella kivaa ja olen kiitollinen, että saimme käydä heillä kylässä ja he tarjosivat ruokaa ja neuvoja niin avoimesti. Oli myös kiva kun pääsimme katsomaan heidän kirjojaan myös.
Lähdimme tämän jälkeen Porvoon taidetehtaalle katsomaan pikaisesti siellä olevaa näyttelyä ja odottamaan bussia. Näyttelystä jäi mieleen jännä huone, jossa oli kaikenlaisesta elektroniikasta kasattu härveli, joka päästi ääniä ja valoja ja ei oikein saanut selvää, pystyikö laitteen ääntelemiseen jotenkin itse vaikuttamaan. Kotimatkalla sitten editoin kuvia, joita olin reissulta ottanut. Kokonaisuudessaan retki Porvooseen oli hyvä ja positiivinen kokemus.
Pe 31.3.
Tällä viikolla minulta leikattiin kolme viisaudenhammasta ja olin vielä toipilaana perjantaina koska en kunnolla pystynyt syömään, enkä olisi saanut liikaa liikkua tai urheilla, joten oli parempi pysyä kotona. Missasin siis tapaamisen Oodissa ja retken Suomenlinnaan, mikä hieman harmittaa, koska Suomenlinnassa olisi ollut kiva päästä kävelemään ja näkemään paikkoja. Sain tehtäväkseni käydä myöhemmin omalla ajallani Oodissa katsomassa näyttelyn läpi.
Kävin Oodissa seuraavana keskiviikkona. LUONTO teos oli yllättävän iso vieden koko huoneen. Mielestäni teoksesta ensivaikutelma oli vaikuttava, koska kun astuin sisään, niin teos reagoi siihen ja näytti muutamia isoja sanoja näytöllä sen jälkeen sitten alkoi seinille ilmestyä sanoista pieniä muotoja. Olin yllättynyt miten hyvin kosketusresponssi toimi. Mielestäni teoksen idea on hauska, että digitaalisista sanoista koostuu luonto ja että voit kosketuksellasi muokata sitä, mitkä sanat syttyvät hehkumaan tai poistaa niitä. Itselleni taustalla pyörivät tarinat jäivät hieman kaukaisiksi ja myös se, miten kissa sanat pomppivat ympäriinsä, vaikka ne olivatkin hauskoja. Äänimaailma ei myöskään ollut ihan mieleeni. Kokeilin jos olisin voinut koskettamalla piirtää erilaisia muotoja ja vaikka se ehkä olisi ollut mahdollista, oli se aika vaikeaa. Oli hauskaa miten seinistä näkyi valoa läpi ja ympärillä liikkuvien ihmisten varjot näkyivät. Tykkään siitä konseptista että sanoista muodostuu jotakin ja tämä oli hauska teos, tosin sitä olisi ehkä voinut viedä vielä pidemmälle. Tämän jälkeen pyörin vielä hieman Oodissa ympäriinsä ja selailin kirjoja.
Pe 14.4.
Tämä oli kurssin viimeinen päivä. Aamupäivästä teimme pienryhmissä kokoavan tehtävän, jossa piirsimme kartan kurssista ja vierailluista paikoista. Tarkoitus oli pohtia mitä olimme oppineet, oivaltaneet tai löytäneet ja millaisia muistoja ja uusia yhteyksiä paikkoihin oli syntynyt. Kartan piirtäminen oli ihan hauskaa ja rentoa ja se kokosi hyvin muistoja yhteen kurssista. Oli mielenkiintoista huomata, että karttaan päätyi paljon hauskoja sattumuksia tai muuten vaan vahvasti mieleen jääneitä asioita.
Iltapäivästä oli sitten koko kurssin ajan toimineen löytötavaratoimisto tehtävän näyttely. Tarkoitus oli siis kerätä matkoilta mukaan jotakin ja pitää siitä näyttely. Kurssin ensimmäisenä päivänä kun kävimme taidehallissa, huomasin miten erikoinen pisuaari siellä oli ja otin siitä kuvan. Joku heitti vitsinä, että voisin tehdä siitä näyttelyni, että keräisin erilaisia pisuaareja ja arvostelisin niitä. Aluksi ajattelin vain että hauska vitsi, mutta sitten ehkä itsekin hieman pilke silmäkulmassa päätin toteuttaa sen oikeasti. Asiaa pohjusti hyvin se, että jostakin syystä joudun itse käymään usein vessassa ja olen siitä saanut kuullakkin muutaman kerran elämäni aikana. Tämä oli siis hauska ja henkilökohtainenkin aihe, josta sai jännää estetiikkaa. Jokainen saa sitten olla itse sitä mieltä, mitä haluaa vessoista. Otin matkan varrelta kuvia eri vessoista joita käytin ja lopussa korjasin väritasapainon kaikissa harmoniseksi, sekä järjestelin ne paperille niin, että tulostaessa sain sopivan kokoiset kuvat joissa oli paikan teksti. Meitä käskettiin tekemään vieraskirja johon muut saivat antaa palautetta, joten jotenkin kekkasin nimetä sen vierasvessaksi, sekä itse näyttelyn nimesin pönttögalleriaksi. Löysin näyttelytilasta juuri sopivan rautalevyn, johon sain kuvat magneetilla kiinni. Mielestäni lopullisesta “galleriasta” tuli yllättävän hieno ja esteettinen ja siksi hieman huvittavakin. Olen tyytyväinen lopputulokseen.
Pönttögalleria
Lopuksi keskustelimme kurssista ja mikä oli hyvää ja mitä olisi voinut parantaa tai tehdä toisin tai mitä kannattaa pitää samana. Itse tulin kurssille aika tyhjin odotuksin ja olin positiivisesti yllättynyt, Pidin todella paljon siitä, että kävimme retkillä. Se oli todella virkistävää ja aina mielikuvitusta stimuloivaa ja inspiroivaa. Iso plussa sille siis. Myös se oli hauskaa että tehtävänannot olivat aika vapaita ja luennot olivat kanssa hyviä. Välillä kurssi saattoi tuntua hieman liian hitaalta, mutta toisaalta tykkäsin siitä ja oli mukavaa saada aikaa vain vaellella ja katsoa ja löytää uusia paikkoja ja perspektiivejä. Itse löysin itsestäni kaipuun sille kun joskus on ollut enemmän aikaa vain mennä ulos ja vaelllella päämäärättömästi ja ihailla luontoa ja valoa ja maisemia ja paikkoja, Nyt tuntuu ettei sitä aikaa oikein löydy. Ehkä kurssin jälkeen sitä voisi tietoisesti välillä varata, varsinkin jos tarvitsee inspiraatiota johonkin projektiin. Aloin myös kaipaamaan valokuvaamista jolle minulla ei myöskään ole viimeaikoina ollut niin paljon aikaa, sellaista valokuvaamista jossa juuri tutkii kaupunkia tai luontoa ja etsii uusia paikkoja ja kuvakulmia.
Mielestäni ansaitsen kurssista arvosanan 5, sillä olin paikalla vaadittavan määrän ja joka kerralla tein aktiivisesti töitä ja osallistuin. Korvasin myös yhden poissaolokerran korvaavilla tehtävillä. Tein tehtävät ja osallistuin positiivisella mielellä. minulla oli myös hauskaa ja tein kaiken ajoissa ja pidin päiväkirjan ajan tasalla. Kiitoksia hauskasta kurssista!