Viikko 1
Ensimmäisenä päivänä kävimme läpi kurssin sisältöä ja tavoitteita. Sitten aloimme käymään läpi liikegrafiikan historiaa. Katsoimme erilaisia animaatioita, kuten erilaisia demoscenejä, 90 luvun musavideota, pikku kakkosen varokaa heikkoa jäätä videota. Tämän jälkeen tutkimme elokuvaa ja sen kehitystä. Esimerkkinä elokuva A Trip to the Moon ja Tron. On mielenkiintoista nähdä, miten esimerkiksi A Trip to the Moon oli erilainen kuin nykyelokuvat, koska elokuvan standardit eivät olleet vielä täysin vakiintuneet. Näyttelijöitä oli paljon ja äänen puutteessa he elehtivät ja liikkuivat koko ajan. Myös elokuvan tempo oli koko ajan hyvin korkea. Elokuvassa oli kuitenkin monia hienoja erikoisefektejä. Tronissa oli myös paljon erikoisefektejä, mutta myös teknologian aiheuttamia rajoitteita. Pohdimme, edistyykö elokuvan erilaiset kerronta ja esitystekniikat enää nykyään. Luodaanko uutta, onko se kokeellista ja edistyykö elokuvan kerronta ja esitys vai onko se jämähtänyt paikoilleen. Käsittelimme myös Walter Ruttmannia ja hänen puhdasta liikettä käsittelevää elokuvaansa. Huomasin, miten paljon musiikki vaikuttaa liikkuvaan kuvaan ja fiilikseen, kun vaihdoimme tuon puhtaan liikkeen taustalle eri musiikkia.
Seuraavana kävimme läpi oman liikegrafiikamme teeman, joka on jonkin muodonmuutos tai muodonmuutos ja jokin, joka meidän on jokaisen itse keksittävä. Teimme erilaisia kirjoitusharjoituksia, joilla saisimme aivomme toimimaan ja keksimään ideoita. Lopulta itse tykkäsin näistä ja huomasin, että ne auttoivat kehittämään ideaa. Tuntui että itselläni oli jo ideoita, joita ehkä haluaisin tehdä, mutta nämä harjoitukset auttoivat selkeyttämään ja tarkentamaan ideaani. Ehkä jatkossa käytän samoja harjoituksia ideoidessani. Halusin ehkä käsitellä robotteja, teknologiaa ja scifiä. Mutta toinen idea oli kasvit ja niiden muodonmuutos kun ne kasvavat. Pohdin myös jonkin supersankarin tai superpahiksen muodonmuutosta. Päädyin, että voisin tehdä videon Teknologian muodonmuutoksesta, kun kasvit valtaavat sen ja kasvavat siitä, tai jotakin sellaista.

Kuvissa mindmappeja pohdintaprosessista.
Saimme tehtäväksemme purkaa jonkin alkutekstikohtauksen kuvaruutuihin ja kirjoittaa, mitä siinä tapahtuu ja millainen tunnelma siinä on tai mitä tunteita se herättää. Tämä oli ihan kiva tehtävä, vaikkakin otin itselleni melkein 4 minuuttia pitkän kohtauksen, jossa täytyi pohtia, kuinka sen tiivistää. Valitsin alkutekstikohtauksen Guaardians of the Galaxy leffasta. Erilaisia kohtauksia selatessa oppi arvostamaan, miten alkutekstikohtaukset ovat hienosti tehtyjä.
Viikko 2
Lopullinen teoksemme tulee kestämään 15 sekuntia, mikä on yllättävän paljon aikaa. Esimerkkinä on tästä tunnilla katsomamme hauska Pepsi Max mainos jossa päähenkilöllä oli 15 sekuntia aikaa kertoa juoman mausta, mutta ei ehtinyt, kun joi niin paljon.
Liikkuvan kuvan kielestä:
Shot --> Scene --> Sequence --> Work
" Virke --> Kappale --> Luku --> Kirja "
Katsoimme videon elokuvan leikkaamisesta. Leikkaaminen auttaa ajastuksessa ja tunnelman luomisessa. Se on yksi elokuvan perusasioista. Miten editori ajattelee, koska hän leikkaa fiiliksen ja ajatuksen perusteella? Silmät ovat tärkeät: Muutos silmissä tai leikkaus silmistä siihen mihin katsoo ovat tehokkaita leikkauskeinoja. Tunteet vaativat aikaa, eikä silloin saa edistyä liian nopealla tahdilla. Yksi tehokeino on, että kun tunne latautuu, otokset lyhenevät jatkuvasti, kunnes saavutetaan kohokohta, jonka jälkeen taas otokset pitenevät. Esimerkkinä Luken epäonnistuminen X-Wingin nostamisessa elokuvassa The Empire Strikes Back. Leikataaminen kannattaa tehdä rytmin mukaan, silloin se on luonnollista eikä sitä huomaa. Joskus luonnottomuutta voi käyttää tehokeinona, esim. jatketaan kohtausta liian pitkään, tai leikataan liian nopeasti.
Kävimme läpi kahdeksan kuvan järjestelmää, jolla voidaan määritellä eri kohtauksia, yleiskuvasta lähikuvaan.
Käsittelimme kuvasuhdetta. Kuvasuhde on leveys : korkeus. Kuvasuhteella voi vaikuttaa siihen millaista kuvaa ja tunnelmaa haluaa välittää. Kuvasuhde myös kuvastaa joskus elokuvan genreä. Jotkut ohjaajat rikkovat tätä tahallaan tai käyttävät kuvasuhdetta tehokeinona. Esimerkiksi kuva pienenee pituussuunnassa pikkuhiljaa koko elokuvan ajan luoden klaustrofobisen tunnelman. Itse pidän klassisesta cinemascopesta ja sen tuomasta hyvin laajasta kuvasta. Tykkään myös anamorfisen objektiivin tuottamista muista efekteistä. Mielestäni cinemascopessa on sitä jotain ja se tuo sen eeppisen elokuvamaisen cinemaattisen tunnelman. Siksi meinaankin käyttää sitä omassa videossani.


Yllä kuvakäsikirjoitukseni luonnos. Tämä oli kiva tehdä ja ensimmäisellä viikolla tehdyt ideanpohdintaharjoitukset auttoivat hyvin paljon. Itselläni oli jo jonkinlainen kuvakäsikirjoitus valmiina päässä koska tuntuu että ajattelen kuvin.
Jatkoimme käsittelemällä animaatiota ja animointia. Näimme hyvän perusohjeen, jossa näytettiin perus animaation erilaisia klassisia liikkeen animointikeinoja. Katsoimme pikku dokumentaarion Satoshi Konista, jolla oli omintakeinen tapa leikata, jonka animaatio mahdollisti mutta joka ei välttämättä olisi ollut mahdollista live actionissa. Teimme kuvakäsikirjoituksestamme animaticin, eli tahditimme jokaisen otoksen 15 sekunnin aikaan. Näin pystyimme pohtimaan ajoitusta, järjestystä ja toimivuutta. Tämä oli hienoa ja heti teki mieli alkaa tehdä lisää. Animatic auttaa heti käsittämään helpommin miten haluaa alkaa parantelemaan ideaa ja jatkaa tuotantoprosessia.
Yllä: Moodboard, jonka kasasin havainnollistamaan ideaani. Tämän tekeminen oli hauskaa ja se auttaa pohtimaan ideaa vielä tarkemmin ja auttaa jo pohtimaan ja hahmottamaan visuaalista ilmettä.
Kävimme läpi videotuotannon aikajanaa ja eri vaiheita ja mitä ohjelmia ja tiedostomuotoja niissä yleensä käytetään, kuten kuvassa yllä näkyy.
Animaticin jälkeen tehdään yleensä tarkemmin valmiimman näköiset kuvat. Itse aloin jo kuvittamaan ja tekemään konseptikuvitusta kuvakäsikirjoitukseni perusteella
Viikko 3
Aloitimme Adobe After effectsin käyttämisen ja opiskelun jo viime viikolla animaticin tekemisessä ja sen jälkeen, mutta silloin se tuntui hieman sekavalta. Nyt aloitimme ihan alusta ja kaikki tekivät perässä askel askeleelta ja se auttoi paljon perusteiden oppimiseen ja perässä pysymiseen. Alla esimerkki kokeiluistamme. After effects on täysin uusi ohjelma minulle, mutta se perustuu aika paljon tuttuihin periaatteisiin kuten keyframeihin ja layereihin ja luulen että pääsen nopeasti jyvälle.
Sairastuin tällä viikolla koronaan, joka oli aluksi aika rankka ja vei kaikki tehot pois enkä ole tällä viikolla pystynyt ja jaksanut kovin paljon miettimään omaa projektiani. Olen katsonut hieman After effects tutoriaaleja ja crash coursea, joka auttoi ymmärtämään perustoimintaa, kuten sitä miten kaikki perustuu linkkeihin, kuten Indesignissä ja myös se on auttanut käsittämään compositioiden periaatetta. Tarvitsen tosin vielä opetella enemmän.
Kipeänä ollessani oli tunnilla alettu käsittelemään myös cinema 4D:tä jonka lite versio tulee mukana After Effectsissä.
Työskentelyviikot
Aloimme seuraavaksi itsenäisesti työstämään omia projektejamme ja aion seuraavaksi purkaa työskentelyprosessiani osiin jotka eivät välttämättä ole aikajärjestyksessä:
Aloitin videon tekemisen lisäämällä pieniä liikkeitä tekemiini paranneltuihin kuvakäsikirjoituskuviin, joita voisi kutsua jo konseptikuvituksiksi. Esimerkiksi hahmottelin ensimmäiseen aavikko-otokseen sivuittaisen kameraliikkeen liikuttamalla kuvaa sivuttain. Planeetan kiertoradalla olevaan otokseen hahmottelin lähestyvää liikettä skaalaamalla avaruuskaupunkia suuremmaksi mutta pitämällä taustalla olevan planeetan suunnilleen saman kokoisena.
Kokeilin kasvien kasvamisen animointia ja löysin puppet toolin. Tykästyin tähän työkaluun, jossa kuitenkin on sen omat vajavaisuudet. Yhtenä iltana piirsin photoshopissa nopean kasvin, jota sitten aloin animoimaan puppet toolilla. Asetin eri puppet toolin pinit suunnilleen lehtien kohtiin kasvin varressa ja sitten skaalasin liikutin ja pyöritin niitä niin että näyttäisi siltä että jokainen lehti ilmestyisi toisen perään ja kasvaisi samalla kun kasvi kasvaa pituutta. Olin aika tyytyväinen jo ensimmäiseen uonnokseen, jota kuitenkin parantelin aj jopa tein animaation uudelleen myöhemmin.
Halusin tehdä tuulessa lentävää hiekkaa ensimmäiseen otokseen, jossa näkyy kuva aution planeetan pinnalta. Kävin läpi jonkin tutoriaalin netissä, jossa tehtiin hiekkamyrsyä fractal noisella ja muuttamalla sen eri arvoja. Tutoriaalissa siihen yhdistettiin myös eri arvoja ja se liitettiin muotoon jota voitiin muotoilla niin että tuuli näkyi vaan osassa kuvaa. Kokeilin itse eri arvoja ja lopulta sain hyvät asetukset. Jouduin säätämään tuulen nopeuden yllättävän nopeaksi. Päätin itse laittaa tuulen koko näytön alueelle. Olin huolissani, saisinko siihen tarpeeksi syvyyttä ja kolmiuloitteisuutta, mutta mielestäni lopullinen versio on uskottava. Pienen blurrin lisääminen Fractal noiseen auttoi tässä ja myös se, että efectissä on paljon läpinäkyvyyttä. Aluksi minulla oli vaikeuksia saada eri blendin modet toimimaan efectin kanssa, mutta sain sen lopulta toimimaan. 
Olin kipeänä, kun käsittelimme cinema 4D:tä ja en oikein saanut siitä kiinni ja päätin tehdä Blenderillä 3d kohtaukset. Olen aina halunnut kokeilla liikkuvan maalauksen tekemistä ja erityisesti sen liikkumista kolmessa ulottuvuudessa. Halusin tehdä sen tyylisen omasta videostani. Tein 3D kohtaukset maalauksen näköiseksi niin hyvin kuin osasin. Aluksi muotoilin yksinkertaisen objektin joka kuvasti avaruuskaupungin hangaarin sisäpuolta, sitten säädin kameran asetukset kohdilleen ja valitsin laajan polttovälin sisätilojen kuvaamiseen. Tämän jälkeen renderöin kamerasta nopean kuvan scenestä, jonka sitten ven photoshoppiin. Photoshopissa sitten maalasin tämän kuvan päälle ja tein siitä tekstuurin. Blenderissä tein hangaarin objectille UV unwrapin project from view, jolloin kamerasta katsottuna kolmiulotteisen objektin päälle ikään kuin projisoidaan tuo maalaamani kuva, ja kaikki osuu kogilleen. tällöin kohtaukseen voi tuoda hieman kameraliikettä ja sijoittaa muota kolmiulotteisia objekteja. Jos kameraa kuitenkin kääntää liiasti, alkaa tekstuurin venyminen näkymään ja vaikutelma pilaantuu. Aluksi minulla oli vaikeuksia saada tekstuurin projisointi toimimaan, kunnes tajusin nopean googlettelun jälkeen, että objektissa tulee olla paljon geometriaa sen toimimiseksi ja lisäsin subsurface modifierin jonka jälkeen asia alkoi toimimaan.
Käytin samaa projisointitekniikkaa ja kameran liikettä ensimmäiseen aavikkopkohtaukseen, jossa projisoin valokuvasta tekemäni komposiitin modeliin jolloin sain kuvaan perspektiiviä ja syvyyttä kameran liikkuessa.
Blenderin 3.0 versiossa on uudet geometry nodet, jotka ovat minulle uusia. Joten opettelin niitä ja niillä ja weight paintingilla ja dynamic paintingilla sain kasvit kasvamaan hangaariin. Tässä näkymätön pallo joka kasvaa ja maalaa weight paint mapin vertex grouppiin toisessa objektiivissa, josta kasvit sitten kasvavat. Kun pallo kasvaa, kasvaa myös maalatun alueen koko ja siksi näyttää, että kasvit leviäisivät ja kasvaisivat. Tämän säätäminen vei paljon aikaa ja siitä ei tullut ihan samanlaista random kasvamista, kuin olin kuvitellut mutta olen tämän ajan puitteissa tyytyväinen lopputulokseen. Pidän erityisesti siitä miten sain kasvien kasvunopeuden kasvamaan lähes exponentiaalisesti curvien avulla. aluksi tein kasvit 3D objekteina, mutta myöhemmin muutin ne tasoiksi, jotka laitoin aina osoittamaan kamerann päin, etteivät ne näytä litteiltä. Näin myös lisäsin maalauksellisuutta. Käytin kasveihin lopulta samaa tekstuuria kuin After Effectsissä tehdyssä osuudessa. Tein kasville littanan meshin, johon lisäsin armaturen ja tein kolme eri objektia, joissa on eri animaatiot kasvien heilumisesta. Näin sain kasvit hieman liikkumaan ilmestymisen ja kasvamisen lisäksi.
Jaoin 3d renderin blenderissä eri tasoihin, jotta voisin After Effectsissä liittää ne yhteen ja hallita eri elementtejä, esimerkiksi muuttaa valojen väriä. Suurin osa kohtauksen varjostuksesta on tekstuureissa sisällä, eikä shaderilla renderöitynä, sillä en halunnut kohtauksen näyttävän suoranaisesti 3d renderiltä, vaan juuri maalaukselliselta.
After Effectsissä oli kiva oppia enemmän pre comppaamisesta ja projektin rakentamisesta ja siitä miten sillä saa tehtyä helpommin kaikkia monimutkaisia kohtauksia. Esimerkkinä tästä kohtaus, jossa näyttöön syttyy pikselöity animaatio kasvavasta kasvista, jonka jälkeen kamera liikkuu taaksepäin ja kääntyy, jolloin oikeat kasvit alkavat kasvamaan. Tämä olisi ollut hyvin vaikeaa toteuttaa tekemättä pre-compppeja. Niiden kanssa se taas oli helpompaa. Aluksi on kasvin kasvamisanimatio omassa compositionissaan, tämän jälkeen sitä compositiota on monistettu ja kasveja taivutettu lisää mesh warpin avulla, jotta niiden muodot eroavat hieman toisistaan. Kokeilin tässä myös puppet toolia, joka aiheutti ongelmia. Sen jälkeen nämä kasvit on lisätty haliintapaneelin kuvan päälle ja niistä tehty oma kompositio jossa on esimerkiksi pikselianimaatio mukana. Tein saman uudestaan toisena layerinä, jotta saan hieman parallax effectiä aikaiseksi. Sitten näiden kahden layerin kompositiot on vain laitettu päällekkäin ja kaikki kameran liikkuminen on tehty vain liikuttamalla, pyörittämällä ja skaalaamalla näitä kompositioita hieman eri tahdissa. Lisäkis kasvitasojen päällä on maskattuna taso jossa on maalattu varjioisat alueet niin että jos osa kasvista on tällä alueella, näyttää se tummemmalta. Kaikkien kompositioiden sisällä voi muokata yksittäisiä elementtejä ilman että se sekoittaa muita asioita kokonaiskuvassa mikä on äärimmäisen kätevää.
Näytöllä näkyvän kasvin pikselianimaation tein frame by frame animaationa photoshopin aikajana paneelin avulla jonka sitten toin After effectsiin. Tein viimesiteltyyn animaation näytöllä näkyvän animaation päälle toisena tasona pienen hohdon ja laitoin kuvan vilkkumaan ja hohdon myös. Minulla oli vaikeuksia saada pikseleistä teräväreunaisia, mutta tähän oli ratkaisu vaihtaa tason laatu draft tilaan. Tämä kuitenkaan ei toiminut heti renderöidessä, sillä siinä oli oletuksena best quality joka pakotti kaikille layereille parhaan laadun. Tämä däätö tuli vaihtaa current settings ja sitten draft taso näytti siltä miltä kuuluukin.
Projektista yleisesti: Tein ensin kuin animaatio frameworkin konseptikuvilla ja luonnoksilla. Kun olin saanut animaatiot toimimaan konseptikuvilla, niin aloin korvaamaan niitä oikeilla tekstuureilla. Niiden tekemiseen viimeisteltyjen tekstuurien tekemiseen meni aikaa. Päivitin suurimman osan tekstuureista. Tässä esimerkkinä kasvien  ja hallintapaneelin tekstuuri.
Työstin myös lisää alun kiertorataotosta. Olen erityisen ylpeä ja tyytyväinen siitä. Viimeistelin kuvat photoshopissa jossa jaoin ne eri tasoihin. Tein kaupungin kahdesta eri layeristä, joita vain suurensin ja sitten liikutin planeetta taustaa hieman ja sillä tavalla sai todella vakuuttavan parallax efektin joka vaikuttaa 3d:ltä. Lisäsin layereihin pieniä liikkuvia pisteitä ja aluksia jotka lisäsivät vaikuttavuutta ja realismia.
Viimeiset otokset tein aika lailla hyödyntäen samoja tekniikoita kuin yllä kerroin.
Typografiaelementin sijoittaminen oli haastavaa. Aluksi pohdin toimisiko kuvassa näkyvä "lähtölaskenta" joka sitten laskee alas nollaan jossa nolla näkyy näytöllä ja sitten kasvit alkavat kasvaa. Totesin että ehkä se ei visuaalisesti ole paras ratkaisu. Pohdin myös laittaisinko alkuun ns aurinkokunnan ja planeetan ja paikan nimen ja ajan mutta siitä ehkä tulee liian paljon huomiota vaativia asioita. kolmas vaihtoehto oli että kun pikselikasvi alkaa kasvaa, laittaisin näyttöihin error viestin. Tämä vaikutti ehkä parhaimmalta vaihtoehdolta.

Yleistä pohdintaa kurssista:
Alun pohdinta oli hyvää ja teoriaopetus oli hyvää. After effectsin käytännön opettaminen oli vaikeaa seurata ja epäselvää. Se yksi kerta kun teimme kaikki yhdessä samat asiat järjstyksessä oli hyvä. Mutta muilla kerroilla ohjelmisto-opetuksessa oli epäselvää pitääkö tehdä itse vai seurata vai tehdä sama omaan projektiin vai työskennellä itsenäisesti ja oliko opetus vain yleisiä neuvoja. Tämän takia opetukseen oli vaikea keskittyä.
Mielestäni opiskelupäiväkirjan rooli ja kurssin arvosteluperiaatteiden ja arvosanojen painottaminen oli stressaavaa ja liian suuressa roolissa.
Koin lisäksi että kohdallani toimittiin hieman epäoikeudenmukaisesti, kun sairastuin koronaan ja jouduin sen aheuttamien lisäpoissaolojen, sekä vahingossa olevan aikataulusekaannuksen takia tekemään raskaan lisätehtävän. Tuntui kuin minua olisi rangaistu kipeänä olemisesta. Lisäksi en näe haittaa tuosta yhdestä vanhinkopoissaolosta, sillä teimme muutaman viikon pääsääntöisesti pelkkää itsenäistä työtä, jossa mitään opetusta ei ollut. Lisäksi olen käyttänyt paljon aikaa varsinaisen projektini tekemiseen ja tehnyt sitä huolella ja oppinut paljon. Puhuin asiasta myös koulutovereiden kanssa ja osa heistä oli sitä mieltä että olivat käyttäneet omiin videoihinsa paljon vähemmän aikaa ja vaivaa. Lisätehtävien takia minulle tuli paljon tekemistä kurssin viimeisinä päivinä. Pohdin siis että täytyisikö minun siis jättää kurssin pääprojekti puolivalmiiseen tilaan ja uhrata sen tekemiseen käyttämää aikaa epäolennaisen lisätehtävän tekemiseen. Olisin toivonut tässä hieman armollisempaa toimintaa ottaen huomioon että en ollut lusmuillut kurssilla, vaan tehnyt ahkerasti projektia.
Loppujen lopuksi kaikki viimeisen viikon mahdollinen työskentelyaika jota oli minimaalinen määrä, upposi lisätehtävään. Pyrin tekemään videoon lisää materiaalia ja viimeistelemään kaksi viimeistä otosta, mutta epäonnistuin ja jouduin palauttamaan keskeneräisen työn. Olen hyvin pettynyt, etten saanut työtä loppuun.
Pidin kurssin aiheesta ja odotin sitä kovasti. Kurssi kuitenkin hieman hajosi käsiin. Olen tyytyväinen tekemääni työhön ja nautin sen tekemisestä. Tuntuu että todellakin olisin kiinnostunut tekemään jotakin tämän suuntaista ammatillisesti jos se vain on mahdollista. Opin paljon After effectsistä, joka oli minulle ennen tätä kurssia täysin tuntematon ohjelma. Sain myös muistuteltua mieleeni paljon 3d asioita joita en ollut moneen vuoteen tehnyt. Alun ideoimisharjoitukset olivat myös hyödyllisiä jatkoa ajatellen.
Back to Top